Ovaro on saanut päätökseen omien osakkeidensa hankinnan

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj

Muutokset omien osakkeiden omistuksessa

Pörssitiedote 8.7.2019 klo 18.40

 

Ovaro on saanut päätökseen omien osakkeidensa hankinnan

 

Ovaro on saanut päätökseen omien osakkeidensa hankinnan, joka alkoi 26.6.2019 ja päättyi 8.7.2019. Tänä aikana Ovaro hankki 34.788 omaa osaketta keskihintaan 4,2848 euroa osakkeelta. Osakkeet hankittiin Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken markkinahintaan. Osakkeiden hankinta perustui ylimääräisen yhtiökokouksen 10.9.2018 sekä varsinaisen yhtiökokouksen 13.3.2019 yhtiön hallitukselle antamaan valtuutukseen enintään 900.000 oman osakkeen hankkimisesta ja hallituksen 25.6.2018 tekemään päätökseen 50.000 osakkeen osto-ohjelmasta.

Omien osakkeiden ostoja on tarkoitus jatkaa, kun 8.8.2019 julkistettava osavuosikatsaus ja sitä edeltävä hiljainen jakso ovat takana.

Hankinnan jälkeen Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj:llä on yhteensä 179.788 omaa osaketta, jotka vastaavat n. 1,88 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.

 

Lisätiedot:
Hallituksen puheenjohtaja Petri Roininen, p. 040 761 9669

Toimitusjohtaja Kari Sainio, p. 0400 209 147

 

Jakelu: Nasdaq, www.ovaro.fi, tärkeimmät tiedotusvälineet