Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj:n päivittää ohjeistustaan vuodelle 2019

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj

Sisäpiiritieto

Pörssitiedote 18.6.2019 kello 16.30

 

Tulosvaroitus: Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj:n päivittää ohjeistustaan vuodelle 2019

Ovaro Kiinteistösijoitus päivittää vuoden 2019 ohjeistustaan. Syyt ohjeistuksen täsmentämiselle ovat ennakoitua nopeammin edennyt kiinteistöjen myynti ja ennakoitua suuremmat saneerauskulut erityisesti 1. vuosipuoliskolla.

 

Uusi ohjeistus:

Ovaro Kiinteistösijoitus arvioi vuoden 2019 operatiivisen tuloksen (EPRA-tulos) olevan samalla tasolla tai hieman alhaisempi kuin vuonna 2018.

 

Aiempi ohjeistus:

Yhtiö arvio, että sillä on edellytykset parantaa operatiivista tulosta (EPRA) vuonna 2019 vuoteen 2018 verrattuna.

Ovaro Kiinteistösijoitus julkaisee 8.8.2019 puolivuotiskatsauksen 2019. Vuoden 2018 operatiivinen (EPRA-tulos) oli 1,355 miljoonaa euroa.

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj

 

Lisätietoja:

Hallituksen puheenjohtaja Petri Roininen, p. 040 761 9669
Toimitusjohtaja Kari Sainio, p. 0400 209 147