32

Hotellihuoneita

792,5 M2

Hotellin koko

3,2-3,5 MEUR

Projektin kokonaisarvo

Hotellikiinteistö nousee Vanhan Pappilan pihamaalle

Jyväskylän keskusta on saamassa uuden hotellin Vanhan pappilan alapihalle. Hotelliin on tulossa 32 majoitushuonetta. Pinta-alaltaan 792,5 neliömetrin hotellin rakennuttaja ja omistaja on Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj. Rakennushankkeen koko on noin 2,5 miljoonaa euroa ja kokonaisuudessaan kyseessä on 3,2-3,5 miljoonan euron projekti.

Kiinteistöhanke tuo ainutlaatuisen lisän Jyväskylän keskustan elinvoimaan ja on matkailun kannalta vetovoimatekijä. Kiinteistökonseptia on viilattu niin, että se on monistettavissa myös muihin kasvukeskuksiin. Luotettavien kumppaneiden kanssa tehdyt pääomavuokra- ja urakkasopimukset antavat hyvät lähtökohdat hankkeelle.

Hotellikiinteistö Jyväskylä

Pitkä vuokrasopimus ja osaavat yhteistyökumppanit

Time Hostel & Apartments pyörittää hotellia 20 vuoden vuokrasopimuksella. Kiinteistökehitysprojektin myötä hostelleista ja huoneistohotelleista tunnettu Time Hostel & Apartments laajentaa Jyväskylässä myös hotellitoimintaan. KVR-urakoitsijana kiinteistöhankkeessa on Betoniteam Oy

Ovaro kehittämässä laadukasta hotellikiinteistöä

Hotelli lisää entisestään Toivolan vanhan pihan ja Vanhan pappilan kulttuurikokonaisuuden elinvoimaisuutta. Alueelta löytyy jo entuudestaan museo, monipuolista kahvila- ja ravintolatoimintaa sekä erikoistavaraliikkeitä. Vanhassa pappilassa on jo mahdollista majoittua tyylikkäästi kunnostetussa ja kalustetussa entisessä talonmiehen asunnossa.

Hotelli tuo uudenlaista ja laadukasta automaattihotellitoimintaa Jyväskylän keskustan alueelle. Palveluista tehdään asiakkaalle mahdollisimman helppoa varaamisesta uloskirjautumiseen. Kantava teemana on ympäristöystävällisyys ja vastuullisuus. Energiatuotanto, kierrätys, lähituotanto ja paikallisuus ovat hankkeessa huippuluokkaa

Pörssitiedotteemme 22.8.2023 ›

Lehdistötiedotteemme 22.8.2023 ›