Blogi: Muutoksia vuokramarkkinassa – korona teki kodista myös toimiston

Koronavirusepidemian myötä kodista tuli monelle toimisto. Asunnoissa vietetään enemmän aikaa ja tehdään monipuolisemmin asioita. Tilan tarve kasvaa. Etätyön yleistyminen on ennusteen mukaan tullut jäädäkseen, minkä takia vuokra-asuntomarkkinoihin on odotettavissa muutoksia.

Neliöiden optimoinnista käytännöllisyyteen

Trendi asuntomarkkinoilla on ollut tehoneliöissä ja tiiviissä asumisessa. Keskusta-alueilla vuokrahinnat ovat suorastaan lähteneet karkuun ja väljemmin asutuilla alueilla samaan hintaan saa huoneen kaupan päälle. Kysyntä on kohdistunut pieniin asuntoihin aivan kasvukeskusten ytimessä.

Nyt tähän on kuitenkin odotettavissa muutosta. Koronavirusepidemia on pakottanut ihmisiä paitsi pysymään kotona karanteenissa, myös työskentelemään kodista käsin. Etätyö on asettanut uusia tarpeita ja toiveita asunnolle.

“Kodista on tullut myös toimisto yhä useammalle. Asunnossa vietetään enemmän aikaa ja tehdään monipuolisemmin asioita kuin ennen. Tilan tarve kasvaa”, analysoi toimitusjohtaja Marko Huttunen.

Asuinneliöiden kasvattaminen on kannattava investointi

“Työrauhan löytäminen ja tehokkaasti työskentely onnistuu parhaiten omassa huoneessa. Oman kotitoimiston rakentaminen auttaa työn ja vapaa-ajan erottamisessa kotona. Asumisen ratkaisut ovat siten ajankohtainen pohdinnan paikka niin kotitalouksissa kuin yrityksissäkin”, sanoo Huttunen.

Vaikka yksiöiden ja kaksioiden kysyntä ei tule katoamaan mihinkään, kysyntä pienten ja keskisuurien asuntojen välillä todennäköisesti tasaantuu. Helpottaakseen työntekijöidensä etätyöskentelyä, monet yritykset ovat jo toimittaneet toimistokalusteita asuntoihin. Koska kalusteet ovat asunnoissa olemassa koronavirusepidemian väistyessäkin, on perusteltua arvioida etätyön jäävän osaksi normaalia arkea.

“Etätyö ja perinteinen tapa työskennellä tulevat olemaan rinnakkain. Viime kuukaudet ovat murtaneet ennakkoluuloja etätyötä kohtaan, minkä takia etätyö on tullut jäädäkseen”, sanoo Huttunen.

Epävarma taloudellinen tilanne tukee kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen kysyntää

Moni suomalainen on valitettavasti kohdannut lomautuksia ja irtisanomisia viime kuukausien aikana. Epävarmat taloudelliset näkymät saavat kotitaloudet karsimaan suurista kuluista. Ajankohtaiseksi tulee siten tarkastella asuinkustannuksia.

“Vaihtamalla asuntoa edullisempaan voi saada useamman tuhannen euron säästöt vuositasolla. Siksi uskon, että ihmisten halukkuus muuttaa edullisiin asuntoihin kasvaa tulevaisuudessa”, kuvailee Huttunen.

Väljästi asumisesta trendi

Koronaepidemia on laittanut meistä monet pohtimaan, miten tiiviisti haluamme asua. Tiheästi asutut kaupungit ovat kärsineet eniten koronaviruksesta. Viruksen leviäminen ei ole yksiselitteistä, mutta fyysisen etäisyyden säilyttäminen on luonnollisesti helpompaa väljemmin asutuilla alueilla.

“Eivät ihmiset pystymetsään muuta jatkossakaan, mutta esimerkiksi ydinkeskustan ulkopuoliset hyvät peruspalvelut omaavat kaupunginosat nostavat varmasti kiinnostustaan tulevaisuudessa”, arvioi Huttunen.

On mielenkiintoista seurata, miten lopulta ihmisten käyttäytyminen muuttuu pitkällä aikavälillä. Varmaa on kuitenkin se, että vuokra-asuntojen tarve ja kysyntä säilyy epidemian aikana ja sen jälkeen.

Kirjoitettu toimitusjohtaja Marko Huttusen haastattelun pohjalta.